Luova konsultti ja syvä kanssakulkija yrittäjille, johtajille sekä asiantuntijoille
AJATUSKUMPPANI
& BOLD MENTOR
PALVELUKSESSASI
Korkean tason muutosprosessit ja ajatuskumppanuudet
Ajattelu. Identiteetti. Visio.
Rohkeille ja intohimoisille yrittäjille sekä edelläkävijöille, jotka eivät pelkää luoda uutta maailmaa ja asioita omalla tavallaan.
– sekä selviäjille ja itsensä ylittäjille, jotka eivät halua enää selvitä ja kerätä rohkeuttaan yksin. Mahdollisesti olet näitä kaikkia.
Oletko jumissa, nähnyt ja kokenut paljon, tunnet jotain olevan vielä saavuttamatta, tai haluat syvemmän, laajemman ja merkityksellisemmän ulottuvuuden tekemiseesi tai elämääsi? Autan syvällisesti ajattelevia yrittäjiä ja edelläkävijöitä näkemään ja vapauttamaan ajattelunsa ja toimintansa rajoitteet, jotta he voivat johtaa elämäänsä, tulla omaksi itsekseen, löytää voimansa ja tiedostaa olevansa elossa – sekä alkaa elää tavoitteitaan todeksi.
Suvi Sistonen – muutoksen, ihmisyyden ja rohkeuden asiantuntija
Työskentelymme aikana sinulle kirkastuu mihin fokusoida, mistä luopua ja miten luot merkityksellisemmän ja autenttisemman elämän joka palvelee tavoitteitasi.
Olet jo pitkällä, opiskellut paljon ja sinua on neuvottu monesta suunnasta. Etsit silti vierellesi näkemyksellistä kanssakulkijaa, joka toimii peilinä ja haastaa ihmisyytesi sekä yrityksesi tasolle, jolla on vaikea nähdä ja hallita kokonaisuutta sekä toimia yksin.
Olet ehkä selaillut erilaisia valmennussivustoja, jotka pursuilevat visionääristä ja maailmaa syleilevää kieltä.
Todennäköisesti olet lukenut uuden ajan johtajuudesta ja yrittäjyydestä, transformaatioista, autenttisuudesta, läsnäolosta, muutoksesta, sisäisestä prosessista, hermostosta ja hyvinvoinnista.
Se, mikä erottaa minut monista muista, ei ole välttämättä sanasto, vaan työskentelyni taso ja kykyni kohdata sinut – sekä saada sinut oikeasti kohtaamaan itsesi, minne olet menossa ja mikä sinua estää syvemmällä tasolla saavuttamasta tavoitteitasi.
Autan sinua turvallisesti ja kannatellusti näkemään sen, mikä estää sinua myös olemasta rehellinen itsellesi, vaikka se romahduttaisi hetkellisesti nykyisen identiteettisi, roolisi tai uskomuksesi, joiden varaan olet rakentanut työsi tai koko elämäsi. Usein haluttu muutos ei ole mahdollinen ilman, että jokin tärkeä, tuttu ja turvallinen muuttuu.
Kuljen rinnallasi, kun identiteettisi horjuu eikä vanha työsi ja elämäsi kanna.
En auta sinua vain hieman optimoimaan, hengittelemään asiakkaiden tai kokousten välissä tai kirjoittamaan seinällesi hienoja uusia arvotauluja. Autan luomaan elämää, jota todella sisimmässäsi tavoittelet sekä näkemään sen, mitä et voi enää jatkaa valehtelematta itsellesi. Työskentelen ihmisten kanssa, jotka eivät halua enää elää tinkien rehellisyydestä – itselleen ja muille.
Emme kulje vain jotakin kohti, vaan puramme tapasi ajatella ja toimia, joka ei ole enää sinulle totta. Vain siitä voi alkaa kestävä ja syvällinen muutos, joka ei perustu mielikuviin tai unelmakarttoihin (en sinänsä vastusta unelmakarttoja), vaan konkreettiseen itsesi ja elämäsi kohtaamiseen ja ymmärtämiseen.
Työskentelymme alkaa siitä, että jalkasi osuvat maahan ja koko ajattelusi ja tietoisuutesi alkavat jäsentyä uudella tavalla. Alat ymmärtää ne kaikkein hienovaraisimmat, mutta suurinta merkitystä tuovat sielusi toiveet elämällesi.
Tässä työskentelyssä et etsi uutta versiota itsestäsi, vaan purat sekä sisältä että ulkoa sen, mitä et oikeastaan sisimmässäsi ole – ja halua olla. Se autenttinen sinä, työ ja visio, jota lähdemme rakentamaan näistä lähtökohdista, kestää rankimmankin vastustuksen. Autenttista ja itsensä tuntevaa ihmistä ei voi murtaa, koska takana ei ole enää mitään. Jo pelkkä läsnäolosi tulee olemaan niin vastaanpanematonta, että moni asia mitä ennen pelkäsit, eivät enää vapisuta sinua.
Jos haluat kietoutua hypettävien bisnesvalmentajien inspiraatiopuheeseen ilman todellista sisimpäsi ravistelua, en ehkä ole sinulle oikea henkilö. Kaikkialta voi toki oppia ja saada oivalluksia, mutta jos et ole valmis katsomaan sisäistä todellisuuttasi tai luomaan jotakin suurta koskematta kivuliaasti identiteettiisi, et ole vielä valmis työskentelemään kanssani. Jos taas olet – eiköhän aloiteta!
“Rehellisesti, paras yksittäinen sijoitus omalla kasvumatkallani.”
– Hanna, multiyrittäjä
Tehtäväni on auttaa sinua kehittymään työsi lisäksi ajattelijana ja ihmisenä – ei ainoastaan ratkaisemaan yksittäisiä ongelmia.
Tarjoan monitasoista ajatuskumppanuutta yrittäjänä, johtajana tai asianatuntijana kehittymiseen, ajattelijana laajentumiseen sekä tätä kaikkea tukevan elämän rakentamiseen.
Työskentelemme sen kanssa miten ajattelet, ei vain mitä ajattelet.
Tarjoan kokonaisvaltaista ajatuskumppanuutta sinulle, joka jo ajattelet paljon ja käsittelet ehkä asioita syvällisesti, mutta huomaat, että oma ajattelu, identiteetti tai tapa toimia on tullut rajoitteeksi suhteessa tavoitteisiisi.
Haastan ja laajennan ajatteluasi silloin, kun oma näkymäsi tai sokeat pisteesi kaventavat mahdollisuuksiasi. Pidän sinut myös kasassa, jos identiteettisi, roolisi tai suuntasi on murroksessa tai kokonaan uuden edessä.
Useimmat palvelut: Tässä on spesifi ongelma → tässä siihen spesifi ratkaisu
Minun palveluni: Ajattelusi ja toimintasi tuottaa toistuvasti samoja rajoituksia ja haasteita riippumatta aiheesta → muutetaan ajatteluasi ja toimintaasi
Vaikka voimmekin porautua myös mihin tahansa yksittäiseen teemaan niin syvälle kuin haluat ja on tarpeen, käytännössä työskentelemme aina kokonaisuuksien kanssa.
En kuitenkaan myy asiantuntijuutta yleensä vain yhteen rajattuun ongelmaan tai tarjoa vain yksittäistä metodia tai työkalua. Jos etsit valmista strategiamallia, hyvinvointiohjelmaa, johtamistyökalua tai coaching-prosessia, en anna sinulle sellaista. Mutta – voimme luoda sinulle sellaisen, joka rakennetaan palvelemaan yksilöllisesti juuri sinua.
Transformatiivinen työskentely kanssani on heille, jotka ymmärtävät metatason työskentelyn arvon ja sen, että kyse on kokonaisvaltaisemmasta ajattelun muutoksesta. Työskentelyllä on silti hyvin konkreettisia ja käsinkosketeltavia seurauksia, jotka ovat erityisen vaikuttavia juuri siksi.
Jos et tunnista sivuiltani klassista kärkeä mistä "mennä sisään", se johtuu siitä, että työskentely tapahtuu kokonaisvaltaisemmalla ja integratiivisemmalla tasolla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettemme työskentelisi erittäin konkreettisten asioiden ja tulosten äärellä.
Kysymys on oikeista ihmisistä, ei oikeista metodeista tai ongelmista.
Yhteistyö on vaikuttavinta silloin, kun energiamme toimii yhteen ja ajatteluni resonoi aidosti peilinä tekemisellesi. Saatat toki olla joskus myös jostakin asiasta täysin eri mieltä, eikä sinun automaattisesti tarvitse tehdä kuten ehdotan. Tulen silti tuomaan tekemiseesi todennäköisesti välillä näkökulman, joka ei välttämättä ole sinulle luontaisin johtopäätös ja aina niin helppo tai mukava ratkaisu. Yleensä näin käy jossain vaiheessa, eikä se ongelma.
Joudutko selviämään toistuvasti tiukoista paikoista ja suuresta vastuusta yksin? Kaipaisitko rinnallesi ihmistä, joka ymmärtää mitä joudut kohtaamaan, kenen kanssa reflektoida kokemuksiasi ja luoda tapoja selviytyä seuraavalla kerralla paremmin?
Jo pelkkä läsnäolosi tulee olemaan niin vastaanpanematonta, että asiat mitä ennen pelkäsit, eivät tunnu enää missään.
Asiakkaiden kokemuksia
"Tehokkaampaa ja syvällisempää työskentelyä kuin olisin voinut edes kuvitella."
“Suvin herkkyys osata kysyä syvälle luotaavia kysymyksiä on ihan timanttia.”
“Tulista voimaa huokuva sessio järisytti koko olemusta ja todella herätti minussa uinuvan soturin talviuniltaan.”
“Yhteistyön kokonaisvaltaisuus ja syvyys yllätti minut verrattuna aikaisempiin kokemuksiini yritysvalmennuksista.”
“Jo ensitapaamisen jälkeen jotain muuttui merkittävästi ja oloni on ollut huomattavasti helpompi ja kevyempi.”
“Suosittelen Suvia kenelle tahansa, joka haluaa tulla syvästi nähdyksi ja ymmärretyksi sekä kaipaa selkeyttä elämäntilanteeseensa."
“Joskus on vain sokea, ei osaa vaihtaa näkökulmaa tai saa itsestään irti sitä viimeistä puristusta, mutta Suvin avulla pääsin eteenpäin.”
“Suvin kanssa saa varautua tarvittaessa tiukkaankin tykitykseen, joka voi haastaa omaa ajattelua hyvinkin positiivisesti.”
“Turvallisessa ilmapiirissä oli luonnollista ja helppoa jakaa elämästään.”
“Ennen tapaamista mielessä oli miljoona kysymystä, mutta jo Suvin ensimmäinen vastaus riisui täysin aseista ja vastasi ihan kaikkeen.”
– Tero, yrittäjä
Teemme yhdessä elämäsi mahdottomista asioista mahdollisia.
Emme voi poistaa kaikkea, mikä on vaikeaa. Mutta voimme muokata suhdettasi vaikeuksiin niin, että elämäsi alkaa mahdollistaa sitä, mitä tavoittelet – tai sitä, mitä on oikeasti tavoitteidesi takana.
Mitä vaikutuksia voin odottaa työskentelyltä?
Selkeät ja konkreettiset vaikutukset ja tavoitteet muotoutuvat aina täysin yksilöllisesti. Vaikka nämä näkyvät eri ihmisillä eri tavoin, on niiden takana kuitenkin aina ajattelumme, identiteettimme ja arkemme välisen ristiriidan väheneminen.
1. Ajattelun, maailmankuvan ja havainnoinnin laajentuminen
Työskentelyssä laajennamme tapaa, jolla hahmotat itseäsi, ajatteluasi, työtäsi ja ympäröivää todellisuutta. Kun nämä laajenevat, myös konkreettiset elämäsi mahdollisuudet muuttuvat.
2. Identiteetin ja sisäisten ristiriitojen selkeytyminen
Työskentely auttaa sinua hahmottamaan syvemmin sitä kuka olet, sekä toisaalta kuka et ole. Puramme epätotuudellisia ja kestämättömiä rooleja ja korvaamme rakentaen tilalle autenttista ja ristiriidatonta minäkuvaa.
Tämä syventää itsetuntemustasi ja itseluottamustasi, sillä tulet tietoiseksi syvemmistä vahvuuksistasi sekä parantaa kyvykkyyttäsi toimia missä tahansa tilanteissa.
3. Työn, ihmissuhteiden ja muun elämän linjautuminen
Jos haluamme rakentaa syvällistä muutosta, emme voi koskaan irrottaa elämästämme yksittäisiä osa-alueita. Niinpä työ, ihmissuhteet kuin koko elämänne kokonaisuutena vaikuttavat jatkuvasti ajatteluumme ja mahdollisuuksiimme. Ollessaan linjautuneita keskenään, ne kuitenkin mahdollistavat meille huomattavasti virtaavamman ja esteeettömämmän kiitoradan kohti tavoitteitamme.
Konkreettisia asiakkaideni haasteita
Seuraavat teemat ovat luonnollisia ongelmia, joita huipputason yrittäjät, johtajat ja asiantuntijat kohtaavat matkallaan ja joita ratkomme. Monet näistä ovat merkkejä siitä, että ajattelet syvästi, kannat paljon ja kuljet edellä – ja että saatat olla siirtymässä elämässäsi seuraavaan vaiheeseen.
Tällaisten haasteiden kasaantuessa kokonaisuus on usein liian laaja kannateltavaksi ja transformoitavaksi yksin, jolloin itsekseen kamppailu harvoin vie eteenpäin. Kyse ei ole siitä, että sinussa olisi jotakin vikaa. Ajattelusi, toimintasi ja arkesi ei vain enää täysin tue nykyistä tai ainakaan seuraavaa elämänvaihettasi. Nämä eivät myöskään ole irrallisia tai satunnaisia ongelmia, vaan ilmentymiä samoista taustalla vaikuttavista ilmiöistä. Tällaisessa tilanteesssa autan sinua hahmottamaan nämä ilmiöt ja juurisyyt ja keksimään kanssasi ratkaisut.
Näkyvämmät haasteet
-
Omaa brändiä tuntuu haastavalta hahmottaa tai luoda vastaamaan sitä, mitä syvällä tasolla haluaisit ilmentää
Laadukas palvelumuotoilu sekä arvokkaan asiakaskokemuksen rakentaminen tuntuu hankalalta etkä tiedä, mikä loisi oikean “wow”-efektin juuri sinun palveluusi
Itsensä johtaminen, ajankäyttö ja priorisointi tuntuvat hähmäisiltä etkä saa arkeasi toimimaan
Arvojesi mukainen hinnoittelu, hintojen nostaminen itsellesi kestävälle tasolle sekä oman arvosi tunnistaminen ovat kipupisteitäsi
-
Tiedät tekeväsi ja edustavasi jotakin hyvin erityistä, mutta et saa sitä viestittyä. Koet turhautumista, kun kukaan ei tunnu näkevän ja tunnustavan erikoislaatuisuuttasi.
Sinun on vaikea sanoittaa omaa osaamistasi, ajatuksiasi ja visiotasi selkeästi ja vakuuttavasti tekemistäsi vastaavalla tasolla.
Yrityksessäsi tai henkilökohtaisessa elämässäsi on asioita, jotka tiedät olevan ristiriidassa visiosi kanssa, mutta et saa muutosta liikkeelle.
Olet multiyrittäjä tai sinulla on yrityksessäsi paljon palveluita, ja koet sekavuutta yrityksesi ja brändisi selkeyttämisessä itsellesi sekä asiakkaillesi
Pelkäät, että jos sanoitat itsesi liian tarkasti ja rehellisesti, suljet ovia tai menetät jotain tärkeää. Olet alkanut yleistämään ja hiomaan viestintäsi kulmia, jolloin et puhuttele enää ketään, ole uskottava tai kiinnostava.
Sinulla on niin paljon sanottavaa ja ajattelusi on niin monikerroksista, ettet pysty ilmaisemaan itseäsi maailmalle ja koet siitä tuskaa. Ehkä sinulla ei myöskään ole siihen aikaa, mutta et vois kuitenkaan ulkoistaa viestintääsi koska tiedät, ettei kukaan voisi sanoittaa ajatuksiasi tyydyttävästi.
Koet ristiriitaa sen välillä, kuinka syvällä tasolla koet asioita ja kuinka yksinkertaista kieltä markkina usein vaatii. Et halua kuulostaa pinnalliselta, mutta pelkäät että syvempi viestintä ei palvele myyntiä, tule ymmärretyksi tai ole lähestyttävää.
Teet valtavasti asioita, mutta et onnistu kokoamaan niistä selkeää, erottuvaa kokonaisuutta tai rakentamaan riittävän vahvaa brändiä.
Et löydä näkemyksellistä tai visionääristä tukea asiantuntija-aloilta, kuten brändityöstä, sisällöntuotannosta, strategiasta tai visuaalisista palveluista. Tarjotut ideat eivät vastaa tekemisesi tasoa tai nappaa ideaasi, mikä synnyttää turhautumista.
Olet sielultasi monitaiteellinen ja monitieteinen, ja monialaiset yhteistyöt sekä kehitysprojektit ovat sinulle luontaisia. Sinulla on kuitenkin haasteita sanoittaa ajatteluasi ja rakentaa siltoja eri alojen välille.
Somesisällön luominen ja postausaiheiden keksiminen ei inspiroi sinua lainkaan, eikä sisällöntuotannon teko tunnu omalta
Et ole täysin varma missä sinun tulisi näkyä saavuttaaksesi oikeat asiakkaat
Et uskaltaa tarkentaa ja rajata ihanneasiakastasi, joten et oikeastaan tiedä kenelle tarkalleen ottaen yrität viestiä
-
Sinulla ei ole selkeää ja innostavaa visiota yrityksellesi tai elämällesi.
Sinulla on liikaakin visioita ja ideoita, mutta tarvitset näkökulmia, rohkeutta ja apua valitsemiseen.
Teet koko ajan valtavasti, mutta et oikeastaan tiedä minne olet matkalla.
Olet jumittunut “tämä on ihan jees” -tekemiseen, mutta et oikeasti pala työllesi, nauti elämästäsi ja koe merkityksellisyyttä.
Sinun on vaikeaa priorisoida ja tunnistaa, mikä on oikeasti olennaista.
Et koe nykyisen yrityksesi olevan oikean kokoinen tai tuntuvan muutoin oikealta suhteessa visioosi.
Pelkäät, että jos pysähdyt oikeasti katsomaan kokonaisuutta, huomaat luoneesi elämän jota et enää halua. Sinulla ei ehkä kuitenkaan ole voimavaroja muutoksia.
Olet tasolla, jossa ymmärrät tieteen muuttuvan taiteeksi ja vaikuttavimman kehitystyön edellyttävän luovan intuition vapautta sekä syvää yhteyttä itsen syvempiin tasoihin. Et kuitenkaan saa prosessillesi tilaa tai ymmärrystä ympäristöltäsi.
Yritystoiminnan ja muun elämäsi integroiminen ja linjaaminen keskenään virtaavaksi arjeksi tuntuu vaikealta
-
Näet ja aavistat maailmassa huomattavasti enemmän mahdollisuuksia kuin ympärilläsi yleisesti tunnistetaan. Koet kuitenkin vaikeaksi löytää ihmisiä, jotka jakaisivat tämän todellisuuden kanssasi ja pystyisivät kulkemaan ajattelussasi mukana.
Et löydä ympärillesi riittävästi yhtä luovia, idearikkaita ja visionäärisiä ihmisiä. Koet yksinäisyyttä edelläkävijyydessäsi ja intohimossasi luoda jotakin, mitä ei vielä ole olemassa.
Turhaudut ympäröivään tavanomaisuuteen, arkisuuteen ja mielikuvituksen puutteeseen. Sinun on vaikea löytää ympäristöjä ja tiloja, jotka aidosti tukisivat ajatteluasi, luomisprosessiasi ja työskentelyäsi.
Haet ravintoa kirjallisuudesta, elokuvista, taiteesta ja ajattelijoista, koska arkinen todellisuus ei pysty ruokkimaan sinua. Tarvitset virikkeitä, jotka pitävät sinut yhteydessä ytimeesi ja siihen, mitä olet rakentamassa.
Epäröit tuoda ajatteluasi näkyväksi, koska pelkäät tulevasi leimatuksi liian erilaiseksi, oudoksi tai “hurahtaneeksi”. Tieto siitä, että monia pioneerejä on ymmärretty ja arvostettu vasta jälkikäteen, ei varsinaisesti lohduta sinua tässä hetkessä.
Joudut suojelemaan sisäistä maailmaasi ja visiotasi jatkuvasti. Ympäristön epäily ja epäusko ovat myrkkyä luovuudellesi ja tekevät luomistyöstä raskasta.
Sinun on vaikea löytää sekä aitoa inspiraatiota että validointia työllesi. Et löydä opettajaa, joka sanoisi “mene tuonne”, koska kukaan ei ole vielä kulkenut sitä polkua, jota itse olet luomassa.
Tiedät tulleesi tekemään tähän maailmaan jotakin merkittävää, mutta et löydä tarvitsemaasi tukea etkä koe tulevasi nähdyksi erityislaatuisuutesi kanssa.
Haluat tehdä jotakin suurta ja vaikuttavaa, mutta koet Suomen toimintaympäristönä ja asiakaskenttänä liian rajalliseksi visiollasi.
Turhaudut kollegoiden toistuvaan ja häikäilemättömään kopiointiin, joka ohittaa työsi syvyyden ja ymmärryksen asiaasi.
Juuri tällaisessa tilanteessa oikeanlaisen ajatuskumppanin ja tuen merkitys voi olla erittäin ratkaisevassa roolissa.
-
Kalenteri täyttyy juoksevista asioista ja tulipalojen sammuttelusta, eikä syvälliselle ajattelulle tai kehitystyölle jää tilaa.
Nykyinen tekeminen tuntuu hitaalta, jäykältä tai monimutkaiselta, ja pienetkin muutokset ovat vaikeita toteuttaa.
Oma hyvinvointi ja kuormitus ovat alkaneet ajautua kestämättömälle tasolle.
Hinnoittelu tai oma ansainta ei ole linjassa asiakas/työmäärän, palveluiden tai osaamisen kanssa.
Et osaa rentoutua, palautua tai nautiskella etkä edes tiedä mistä lähteä liikkeelle tällaisten kokemusten etsinnässä.
Toimintamallit ja elämäntapasi, jotka ennen veivät eteenpäin ja tuntuivat omalta, tuntuvatkin nyt raskailta tai vääriltä.
Koet kantavasi liikaa sekä emotionaalista, rakenteellista että työmäärällistä vastuuta, etkä tiedä miten delegoida näitä tai ylipäätään tuoda kokemustasi esiin.
Teet työsi loistavasti ja sinua arvostetaan, mutta et koe enää nauttivasi työstäsi ja elämästäsi.
Mielesi toimii kuin jatkuvasti jauhava luova sampo. Kehitystyö ei pysähdy, mutta yhteys kehoon ja arjen elämän maadoittaviin rakenteisiin on heikko. Tämä heijastuu hyvinvointiisi, rutiineihisi ja ihmissuhteisiisi.
Kokemuksellisemmat haasteet
-
Sinulla ei ole rinnallasi ihmistä, joka aidosti näkee sinut, kannustaa sinua ja uskaltaa myös haastaa sinua turvallisesti.
Koet yksinäisyyttä, eikä sinulla ole vertaistukea tai vertaistasi peilipintaa ajattelullesi. Sinulla ei ole ketään, jonka kanssa voisit puhua kaikesta ilman, että joudut suojelemaan toista tai suodattamaan itseäsi.
Et koe tulevasi nähdyksi, kuulluksi tai ymmärretyksi asiakkaiden, yhteistyökumppanien tai kollegoiden silmissä.
Sinua pidetään kylmänä, etäisenä tai ylimielisenä, vaikka tiedät olevasi herkkä, tunteva ja empaattinen ihminen.
Kannat päätöksiä, vastuuta ja seurauksia, joita kukaan muu ei näe eikä koe samalla tavalla kuin sinä.
Olet tottunut olemaan se, joka tukee muita mutta et itse enää tiedä, kenelle voisit nojata.
Tiedät, että sinun pitäisi delegoida ja pystyä tekemään asioita yhdessä, mutta et luota, että kukaan pystyisi tai haluaisi tehdä asioita yhtä hyvin kuin sinä. Tunnet joutuvasi kontrolloimaan ja vahtimaan herkeämättä jokaista jonka otat mukaan projekteihisi. Aiemmat pettymyksesi ovat ehkä opettaneet, ettei delegointi koskaan kannata ja on äärimmäisen ylikuormituksenkin uhalla helpompi tehdä kaikki itse.
Koet olevasi muukalainen tällä planeetalla. Olet syntynyt perheeseen, joka ei ole ymmärtänyt sinua, ja kulkenut koulujärjestelmän läpi kokemuksella, ettei siellä opeteta mitään olennaista. Kaipaat ihmistä, jonka kanssa voit keskustella universumin perimmäisistä kysymyksistä, tietoisuuden tasoista ja filosofisista jännitteistä olemassaolon luonteen ympärillä.
Koet verkostoitumisen vaikeaksi, koska et tunnista itseäsi sosiaalisista tapahtumista etkä koe useimpia yhteyksiä omiksesi. Olet hyvin valikoiva seurastasi, mutta kärsit silti verkostojesi pienuudesta ja orgaanisten kohtaamisten puutteesta.
-
Yrityksen palaute-, keskustelu- tai toimintakulttuuri tuntuu huonosti organisoidulta tai epärakentavalta.
Yrityksen sisällä tai yhteistyökumppaneiden ja asiakkaiden kanssa ei ole yhteistä kieltä, mikä johtaa väärinymmärryksiin ja konflikteihin.
Oma johtaminen tuntuu ailahtelevalta tai epäjohdonmukaiselta, et nauti siitä, tai sinun on vaikea olla oma itsesi ja puhua totuuttasi (ainakaan rakentavasti)
Yrityksen tai asiakassuhteiden tiedostavan ja vaikuttavan toimintakulttuurin kehittämiseen ei tunnu olevan työkaluja tai resursseja.
Koet, että joudut jatkuvasti mukautumaan asiakkaidesi, yhteistyökumppaniesi tai kollegojesi ajattelun tasoon etkä uskalla nostaa sitä omalla esimerkilläsi.
Koet sisimmässäsi syvää arvottomuutta, koska tekemistäsi ei arvosteta, nähdä tai ymmärretä kotona, suvussasi tai ystäväpiirissäsi vaikka koet saavuttaneesi enemmän kuin ikinä uskoit olevan mahdollista.
Et siedä epäautenttisuutta tai pintatason tekemistä. Sinun on vaikea löytää alaa tai kollegoita, joiden kanssa työskentely voisi tapahtua aidosti syvällä ja merkityksellisellä tasolla.
-
Et ole enää se ihminen, joka alun perin rakensi nykyisen yrityksesi ja elämäsi. Jokin sinussa tietää, että olet muuttunut, mutta et vielä tiedä miten luopua vanhasta ja rakentaa uutta.
Pelkäät, että jos annat itsellesi luvan muuttua ja muuttaa asioita, mitä tapahtuu kaikelle rakentamallesi. Tuletko tuottaneeksi pettymyksiä, pärjäävätkö muut ilman sinua, ja uskallatko itse astua kohti sitä, minne tunnet olevasi matkalla.
Sinussa on vahva elämän nälkä, mutta nykyinen elämäsi ei enää vastaa siihen. Kaipaat syvempää merkitystä, iloa, luovuutta ja aitoja kohtaamisia – tunnetta siitä, että olet todella elossa.
Tiedät paljon ja ymmärrät ja koet asioita syvällisesti, mutta aavistat silti, että jokin syvempi ja suurempi taso ihmisenä olemisessa on jäänyt vielä saavuttamatta. Aavistat, että yhteys syvempään itseesi, intuitioosi ja ehkä johonkin itseäsi suurempaan voi olla ratkaisu, mutta et pääse näihin kokemuksiin yksin käsiksi.
Tunnistat itsessäsi vahvan luovan tai henkisen ulottuvuuden, mutta pelkäät sen heikentävän vakavastiotettavuuttasi tai asemaasi muiden silmissä.
Haluaisit kasvattaa bisnestäsi merkittävästi tai muuttaa elämäntyyliäsi ja pukeutumistasi, mutta pelkäät nykyisen yleisösi kokevan sinut pinnalliseksi, epäaidoksi tai muuttuneen liikaa. Kannat ristiriitaa sen välillä, kuinka isoksi haluaisit kasvaa ja sen, miten pelkäät nykyisen yleisösi reagoivan muutokseen.
Pelkäät, että menetät uskottavuutesi, jos sanot ääneen toisen jalkasi olevan esimerkiksi henkisyyden ja toisen tieteen puolella. Tiedät olevasi samaan aikaan taiteellinen, henkinen ja luova, mutta samaan aikaan käytännöllinen, rationaalinen ja tieteellinen. Sinulle on helppoa integroida eri ilmiötasoja yhteen ja näet niiden olevan vain eri tulokulmia todellisuuteen. Tämä tekee kuitenkin vaikeaksi löytää sopivaa ajatteluseuraa.
Olet liikkunut henkisyyden ja mystiikan maailmoissa vuosikymmeniä, mutta syvimmätkään meditaatiot, manifestaatiokurssit tai henkiset harjoitukset eivät vieä ole onnistuneet muovaamaan elämästäsi sellaista kuin haluaisit.
Olet kokenut terveydellisiä kriisejä, jotka ovat pakottaneet sinut vaihtamaan alaa, työn muotoa tai tapaasi toimia.
-
Ajaudut miellyttämiseen ja kompromisseihin etkä pääse kiinni itsesi arvostamiseen.
Olet perfektionismin, itseruoskinnan ja riittämättömyyden tunteiden loukussa.
Et uskalla tehdä päätöksiä tai siirtoja, jotka olisivat aidosti intohimosi ja visiosi mukaisia.
Merkityksellisyyden ja inspiraation tilalle on tullut suorittaminen, vertailu tai kilpailuajattelu.
Myynti ei virtaa tai hintojen nostaminen tuntuu vaikealta, vaikka tiedät olevasi hintojasi parempi siinä mitä teet.
Sinulla on hankaluuksia rajanvedossa joko asiakkaille, kollegoille, alaisille tai muissa ihmissuhteissasi
Kannat arvoja ja toimintakulttuuria, jota et ole itse saanut rakentaa tietoisesti. Edustat työssäsi ehkä jotakin opiskelemaasi metodia, koulukuntaa tai alaa, jonka kanssa koet ristiriitaa, joka luo jännitettä ja kompromisseja tekemiseesi.
Tiedät, että kapasiteettisi, ihmisyytesi ja elämäsi on suurempi kuin se tila, jonka tällä hetkellä otat työssäsi ja elämässäsi.
Pienennät itseäsi säilyttääksesi yhteyden ympäristöösi tai välttääksesi konflikteja.
Koet olevasi ahdistavassa välitilassa: olet kasvanut ulos vanhoista rooleistasi, mutta et ole vielä rakentanut uusia.
Sisäinen ristiriita voiman ja auktoriteetin sekä herkkyyden ja tunteikkuuden välillä uuvuttaa sinua.
-
Pelkäät elämän päättymistä. Kannat ahdistusta siitä, että jos et tee muutosta nyt, et ehkä koskaan tee. Et enää pelkää epäonnistumista vaan elämää, joka jää elämättä.
Pelkäät, että elämässä pysähtyminen tai asioista luopuminen paljastaisi asioita, joita et ole vielä valmis kohtaamaan.
Elät syvän huijarisyndrooman kanssa ja pelkäät jatkuvasti, että sinulle itsellesi tai muille voi paljastua jotakin, mikä horjuttaa kokemustasi omasta pätevyydestäsi tai arvostasi.
Välttelet tulemasta nähdyksi liian tarkasti ja syvällä tasolla, koska pelkäät, että joku voisi käyttää näkemäänsä sinua vastaan. Tämä estää sinua puhumasta niistä asioista, joilla olisi suurin merkitys ja vaikutus työsi kannalta.
Epäröit menestyä täysillä, koska et ole varma, pystytkö kannattelemaan mitään nykyistä suurempaa hermostollasi ja sisäisessä maailmassasi.
Kannat pelkoa siitä, että terveytesi, ihmissuhteesi tai koko elämäsi eivät ehkä kestä sitä, että astut vielä autenttisempaan versioon itsestäsi.Kannat huolta siitä, että jos tuot itseäsi esiin autenttisempana ja inhimillisempänä asiakkaidesi, alaistesi tai kollegoidesi edessä, saatat menettää heidän silmissään asemaasi tai auktoriteettiasi.
Uupumus on toistuva teema elämässäsi. Et ymmärrä, miksi ajaudut yhä uudelleen samaan pisteeseen, etkä ole tavoittanut loppuun palamisesi juurisyitä, mikä tekee kestävän uran rakentamisesta haastavaa. Pelkäät ettet koskaan saa voimiasi takaisin.
-
Koet surua, vihaa, katkeruutta tai häpeää siitä, ettei elämäsi ja urasi mennytkään niin kuin unelmoit ja halusit, vaikka yritit tehdä parhaasi ja kaiken oikein.
Suret menetettyjä ihmissuhteita, uravaihtoehtoja sekä versioita itsestäsi ja elämästäsi, jotka menetit tehdessäsi tiettyjä valintoja.
Sinun on vaikea hyväksyä, että jokin menestyksekäs ja rakas elämäsi vaihe on nyt ohi. Et ehkä pääse kiinni nykyhetkeen ja näkevän tulevaisuutta, vaan huomaat roikkuvasi menneessä.
Kannat häpeää tai hämmennystä siitä, että vaikka “kaiken pitäisi olla hyvin”, et tunne niin. Et ehkä myöskään uskalla sanoa tätä ääneen, koska pelkäät näyttäväsi kiittämättömältä, heikolta tai etuoikeutetulta.
Tiedät olevasi niin kyvykäs, luova ja sopeutumiskykyinen, että pystyisit rakentamaan toimivan ja menestyksekkään elämän lähes mistä tahansa lähtökohdista. Siksi sinulle on helppo vaihtaa suuntaa, hypätä tyhjän päälle ja tehdä muutoksia. Koet ehkä surua nykyisestä tilanteestasi luopumisesta, mutta samalla pelkäät jääväsi elämään elämää, joka ei lopulta tyydytä sinua ja katkeroidut.
Haluatko vielä yrittää yksin, vai hypätä heti vaikuttavampaan tekemiseen ja aloittaa muutoksen yhdessä? Jos kaipaat tukea, selkeyttä ja suuntaa, seuraava askel on pysähtyä ja katsoa kokonaisuutta yhdessä.
Koetko yksinäisyyttä tilanteessasi tai tekemisesi äärellä? Etkö pääse jakamaan ajatuksiasi ihmisen kanssa, joka on kokenut tarpeeksi ymmärtääkseen kokemaasi ja elämääsi myös sen syvemmissä sävyissä?
Monet nerokkaat ajatukset ja tärkeät askeleet jäävät toteuttamatta, ei siksi että ne olisivat huonoja, vaan koska ne vaatisivat vahvistusta tai haastamista tullakseen näkyviksi ja kasvaisivat tarpeeksi suuriksi ja vakuuttaviksi.
Minun tehtäväni on toimia ajattelusi täydentäjänä ja peilinä sekä tuoda sinulle uusia näkökulmia, ideoita, rohkeutta ja selkeyttä. Autan sinua vahvistamaan luottamusta omaan suuntaasi ja visioimaan konkreettisen ja toteuttamiskelpoisen suunnitelman siitä, miten tavoitteistasi tehdään oikeasti todellisuutta.
Vaikka sisäinen työ on tärkeää, työskentely kanssani ei jää vain filosofisiksi pohdinnoiksi, unelmoinniksi tai sisäisten maailmojen tutkiskeluksi. Kaikki, mikä kirkastuu sisäisesti, viedään yhdessä mahdollisimman pian konkreettisiksi teoiksi ja rakenteiksi todellisessa elämässä (ja joka saattaa järisyttää myös ympäristöäsi).
Jos yrittäjän bestseller-oppaat on luettu ja yrittäjyyden verkkokurssit sekä itsetuntemus- ja bisnesretriitit käyty, mutta kaipaat yhä jotakin syvempää ja uutta tasoa itsessäsi ja elämässäsi, yhteistyömme voi olla sinulle seuraava askel.
Luovu siitä, mikä ei enää ole sinua, ja tuo oma näkemyksesi, vahvuutesi sekä arvosi näkyväksi. Syvimmän itsesi sekä visiosi ilmentäminen on rohkeinta ja todennäköisesti tärkeintä, mitä voit elämälläsi tehdä.