Karolina

Kuvataiteilija Karolina Stonen kanssa päädyimme kuvaamaan kauniiseen Halkullanniemeen Helsingissä. Valitsimme kohteen koska pääsimme siellä lyhyin välimatkoin sekä metsään jossa oli monipuolisesti erilaista puustoa sekä rantaan.

”Suvin kanssa työskentely sujui virtaavasti. Kuvaustilanne oli tehokas ja lyhyt, mutta kuvamateriaalia syntyi todella monipuolisesti ja myös hyvä määrä. Kuvauspaikat- ja suunnat löytyivät luontevasti luonnon keskellä ja kaikessa oli silti kiireettömyyden ja vaivattomuuden tuntu.

Kuvat muodostavat kiinnostavan kerronnallisen, lähes sadunomaisen kokonaisuuden. Luotin täysin Suvin päätöksiin kuvien editoinnissa, tiesin että hän viimeistelee ne juuri oikealla tavalla. Olin oikeassa.

Idea stailaajan käyttämisestä syntyi kuin itsestään. Halusin tuoda kuviin myös jotain arjen ulkopuolelta. Tyylin, joka tuo esiin feminiinistä ja maskuliinista puoltani leikkisästi, sekä tuo esiin minua taiteilijana, loi stylistinäkin toimiva Atte Venäläinen.

Karolina Stone”

Lokaatio 1 – pihlajapuut

Lokaatio 2 – metsäpolku

Lokaatio 1 – merenranta

Lokaatio 4 – rantametsä