Anni

Lähdin tosi avoimin mielin enkä odottanut juuri mitään erityisesti. Ajattelin, että kuvauksessa kuvattava pääsee irti poseerauksesta ja saa esittää toiveen siitä, miten tahtoisi tulla nähdyksi ja kuvatuksi. Se mielestäni myös toteutui.

Halusin ylistää kuvissani leikkiä ja aistillisuutta. Halusin tietyllä tapaa tutkia leikkiä ja miten leikillinen asenne mahdollistaa ympäristön kanssa vuorovaikutuksessa olemisen. Suvi nappasi heti ideani ja hänellä oli tosi hyviä näkemyksiä ja ajatuksia millaisessa miljöössä tätä tutkimusmatkaa olisi hyvä toteuttaa. Itse en olisi osannut tuollaisia ympäristöjä valita kuvausmiljööksi.

 Suvin ohjaus oli todella selkeää. Koin ohjauksen enemmänkin lempeiksi ehdotelmiksi ja tunsin, että ”valta” kuvaustilanteessa oli kuitenkin itselläni. Mielestäni Suvi osasi antaa tosi hyviä ja selkeitä vinkkejä, joiden avulla hän sai vangittua upeita hetkiä, luonnollisia ilmeitä ja aitoa tunnelmaa. Olo oli tosi luonteva ja tuttavallinen ja hyvin turvallinen. Koin, että oli tosi helppo heittäytyä leikin ja aistillisuuden vietäväksi, en jännittänyt sitä miltä näytän tai miten olen.

Kuvauksen aikana nautin joka solullani. Keskityin aistimaan ympäristöäni hyödyntäen voimakkaasti tuntoaistiani. Itselläni on kokemus siitä, että kun keskityn aistimaan ympäristöäni, alan hengittää luonnollisemmin ja maadoitun todella hyvin. Ehkä aistit edellä kulkeminen auttoikin siihen, että koin oloni todella rauhalliseksi, uteliaan leikkisäksi, turvalliseksi ja hyväksi. Tuntui hyvältä tulla nähdyksi juuri siten, kuin itse halusi tulla nähdyksi: leikin kautta. Oli jopa yllättävän helppoa keskittyä olemiseen poseeraamisen sijaan.

Kuvauksen jälkeen päällimmäinen olotilani oli innostunut ja onnellinen. Oli vahva tunne siitä, että kuvista tulee upeita, sillä kuvattaessa oli ollut niin hauskaa ja ihanaa. Tavoitan mieleenpainuvimpana muistona kuvauksista aistikokemukset. Kuinka pehmeältä ohdakkeen höytyvä tuntui kämmenellä, miltä se tuoksui. Miltä orapihlajan kaarna ja jäkälä tuoksui. Kuinka ihanan kiiltävän sileitä ja viileitä orapihlajan marjat olivat ihoani vasten. Kuinka mustamarja-aronian mehu purskahti kasvoilleni ja kuinka ihanalta tuntui tiristää sottaavia marjoja käsissä. Oli aivan hurmaavaa heittäytyä leikin vietäväksi.

Lopputulos on aivan huikea, jopa sadunomainen. Kuvat ovat jopa upeampia kuin ikinä osasin kuvitella. Kaikki kuvat ovat kuin taideteoksia ja niihin on saatu tosi upeasti vangittua miun persoona. Katson kuvissa itseäni täynnä lempeää rakkautta. Tuntuu uskomattomalta katsoa itseään niin armollisesti! Kuvien tunnelma on aivan erityinen.

Kuvista huokuu se, että miulla on niissä tosi hyvä olla, näytän todella itseltäni ja miulla on sellainen olo, että kuka hyvänsä katsoo noita kuvia, niin tavoittaa samalla jotain todella olennaista miusta itsestäni. En osaa edes nimetä mitkä kuvista ovat suosikkejani koska kaikissa on jotain aivan uskomattoman herkkää ja kaunista! Suvi sai hienosti vangittua kuvaan jotain tosi aitoa ja olennaista miusta. Nää on ehdottomasti parhaimpia kuvia mitä miusta on koskaan otettu.

Kuvailisin vapaan henkilökuvauksen eroavan tavallisesta valokuvauksesta myös siinä, että tässä on hyvin vahva turvallisuuden tunne. Tietty varmuus siitä, että ei voi epäonnistua. Oli helppo nauttia kuvattavana olemisesta. Koin että kuvauksessa on tarkoituksenakin luoda turvallinen läsnäolo, niin että kuvattava tietää ettei voi epäonnistua. Kuvattava saa tulla nähdyksi niin kuin itse toivoo ja kuvaaja ohjaa, jotta tämä visio tulee näkyväksi.

Suvi on kuvaajana ihanan herkkä ja hänellä on taito nähdä mikä toimii ja mikä ei. Hän osaa luoda turvallisen tunnelman ja hänen edessään on helppo tulla nähdyksi. Suvin tapa ohjata on lempeä ja lämmin ja hänen kanssaan on helppo olla vuorovaikutuksessa.

Suosittelen kuvausta jokaiselle, jolla on kokemus siitä, ettei ole tullut nähdyksi. Kokemus oli hyvin korjaava ja hoitava. Kiitos!

Rakkaudella Anni