Valoa ajassa

Haastavuudestaan huolimatta tämä aika on ollut samalla upeinta ja tietyssä mielessä jopa kauneinta, jota olen saanut ihmiskunnassamme todistaa. Kun valon ja varjon polariteetit kärjistyvät, valokin voimistuu läpivalaisten kaiken kestämättömän ja vanhentuneen.

Monet ovat löytäneet ja laajentaneet heimoaan aktiivisemmin kuin koskaan, sekä alkaneet ottaa rohkeammin yhteyttä heihin, keiden värähtely, missio ja sanoma kutsuu yhdistymään. Häpeälle ja itsensä alentamiselle ei ole ollut enää aikaa ja tittelit sekä statukset ovat saaneet jäädä. Tämä on ollut myös upeaa yhdistymisen aikakautta monille.

Monet ovat ajan motivoimana uskaltaneet todella astua dharmaansa ja totuuteensa, repäistä itsensä vanhasta ja tulla ensi kertaa näkyväksi. Tämä on myös mahdollistanut toistemme löytämisen. On ollut huikeaa nähdä, miten osa ihmisista suorastaan säihkyy omaan voimaansa astumisen seurauksena.

Joillekin elämä tähän asti tuntuu olleen suorastaan kuin odottelua, että alkaisi tapahtua ja pääsisimme valjastamaan valomme ja näyttämään sen voiman. Joskus se, että löydämme sisältämme tämän voiman ja rohkeuden toimia ja muuttaa asioita, vaatii tarpeeksi syvän syyn. Usein se löytyy, kun tunnistamme kaikkein suurimman epäkohdan maailmassa ja valjastamme valomme sen vastavoimaksi. 

Kiitos kaikille, valon ja totuuden sotureille ja sinulle, joka vielä epäröit, mutta olet jo matkalla 🙏


”Soturi tietää olevansa vapaa valitsemaan mitä haluaa; hänen päätöksiään sanelevat rohkeus, riippumattomuus ja -ajoittain – jonkinasteinen hulluus.”

– Paulo Coelho, Valon soturin käsikirja

Julkaissut Suvi Sistonen

suvisistonen.com

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s